Järjestä oma Tehy-tapahtumasi

Merja Äijänen
16.4.2019

Olemme ammattiosaston hallituksessa saaneet palautetta siitä, että jäsentapahtumamme ovat pääosin Jyväskylässä.


Haluamme madaltaa kynnystä ammattiyhdistystoimintaa kohtaan, joten laitetaan uusi vaihde silmään. Jäseninä voisitte aktivoitua ja järjestää näköistänne mielekästä toimintaa. Toiminnan ehtona on, että se sisältää Tehy-infon sekä etukäteen ammattiosastolle lähetetyn toimintasuunnitelman tapahtumasta, osallistujamäärästä ja osallistujien nimilistasta (vähintään noin 10 tehyläistä ao 520 jäsentä).

Tätä verkostoitumista voisi olla esimerkiksi tehyläisten tapaaminen keilailun tai kuntosalikäynnin merkeissä. Ammattiosasto tukee suunnitelmaanne 20 eurolla/jäsen. Mahdollisuuksien mukaan joku meistä hallituksen jäsenistä voisi tulla tapahtumaanne kertomaan Tehy-infon tai voisimme toimittaa kirjallisen infon teille.


Tulkaa mukaan rohkeasti toimintaan, tarvitsemme yhteen hiileen puhaltajia nyt ja tulevaisuudessa. 

Ensimmäinen oma Tehy-tapahtuma oli maaliskuun 2019 lopussa Peurungassa ja toinen oli Paviljongissa huhtikuun alussa. Missä on sinun porukkasi tapahtuma? Ole yhteydessä ao520@tehy.net