Tsemppiä jokaiselle ao 520 jäsenelle!

Merja Äijänen
28.8.2020

Minulla on unelma!
Unelma, että jonakin päivänä hoitajien sairauspoissaolot kääntyvät laskuun ja hoitajat saavat riittävästi tukea työkykynsä ylläpitämiseen. Kaiken koronan keskellä hoitajat ovat venyneet. Korona ei ole ainut katastrofi keskellämme. Lähellä kärysi heinäkuussa. Jyväskylän Palokassa Mainiokoti Ruusun asukkaat ja hoitohenkilökunta evakuoitiin tulipalon vuoksi. Kenenkään henki ei onneksi mennyt. Kiitos erinomaisen hoitohenkilökunnan!

Jos ongelmia työpaikallasi ilmenee, ota ensisijaisesti yhteyttä esimieheesi, sitten luottamusmieheen, työsuojeluvaltuutettuun, Tehyn asiointipalveluun netissä tai edunvalvontaan soittamalla, Aviin sekä palveluiden ostajaan (esim. Jyväskylän kaupunki). Myös omaan ammattiosastoon voit olla yhteydessä. Me ammattiosaston toimijat mietimme parhaillaan kuumeisesti, mitä etäkoulutuksia  sekä muita vaihtoehtoisia muistamisia voimme koronan aikana yli 1140 jäsenellemme ympäri Keski-Suomen tarjota.

Pidetään positiivista mieltä ja unelmaa yllä sekä tartutetaan sitä työkaveriinkin. Yksin ei kukaan jaksa eikä tarvitsekaan jaksaa. Asioilla on tapana järjestyä! Tsemppiä kaikille ja autetaan toisiamme!

Toivottelee
koko ao 520 hallituksen puolesta
Heli Hirvenlahti, taloudenhoitaja
ao 520 puh. 0400247520